Maksaa - maksoi mitä maksoi

Eräällä arkilounaalla kollegani tilasi maksaa, josta lähti ajatus itse tehdä maksapihvit kotona. Nyt vihdoin sain aikaiseksi tehdä grillattua maksaa - ensimmäistä kertaa ikinä.

Maksan kävin ostamassa Turun Kauppahallista Reino Jokiselta, josta ystävällisen ja asiantuntevan palvelun saattelemana poistuin neljän maksasiivun kera.

Olin jo aiemmin tutkinut maksan grillaamisen teoriaa ja sopivia lisäkkeitä. Tällä kertaa tuli tällaista:

Grillattua maksaa, sienisipulipaistosta ja perunamuhennosta (kahdelle)

- n. 300 g naudan maksaa (kaksi pihviä, vajaa 1 cm)
- 4 jauhoista perunaa, Van Gogh
- 1/2 sitruunaa
- 2 dl sekasieniä (kanttarelli, tatti)
- 1 sipuli
- rypsiöljyä
- voita (tai Oivariinia)
- suolaa
- mustapippuria
- valkopippuria
- maitoa
- persiljaa


Ota maksapihvit lämpenemään kylmiöstä.  Kuori ja keitä perunat, soseuta survimella. Lisää suola, voi ja maito (oman maun mukaan, älä tee liian löysää muusia tai pihistele suolan ja voin kanssa).

Silppua sienet ja sipuli, paista voissa, mausta suolalla, ripauksella valkopippuria ja reilulla mustapippurilla.

Paista/ruskista valkosipuli voissa.

Kuumenna grilli 250 asteeseen, sudi maksapihvit öljyllä ja grillaa n. 1,5-2min/puoli (riippuu grillistä, mutta mielummin liian vähän aikaa kuin ylikypsäksi), maksa on parhaimmillaan hieman punertavana.


Nostele perunamuhennos lautaselle ja pihvi päälle. Mausta pihvi mustapippurilla ja suolalla. Lisää paistettu valkosipuli ja sienisipulipaistos. Leikkaa siivu sitruunaa ja puristettavaksi pihvin päälle. Koristele persiljalla.


Nam.

Juomaksi sopii punaviini ja/tai vesi.

Lopputulos oli makoisa, valkosipuli ja sitruuna toimii erinomaisesti perinteisen pekonin ja puolukkahillon sijaan. Kokonaisuus on kevyemmän tuntuinen ilman kermaista kastiketta tai kermaperunoita.


Maksapihvit eivät olleet Lin eikä E-manin mielestä parasta, maistoivat kuitenkin.






Kommentit